lauantai 26. joulukuuta 2009

Valkosuklaa unelma

Tällaista ihanuutta tein joulun kunniaksi kahvipöytään. Aivan taivaallisen ihanaa! Täytyy varmaankin lähteä tästä teen keittoon kun kuvaa ladatessa niin vesi herahti kielelle :)
Ohjeen löysin Kotilieden nettisivuilta!


Posted by Picasa

torstai 24. joulukuuta 2009

Piparkakkutalo

Lapset halusi että tehdään piparkakkutalo. Aiemmin en olekaan tehnyt piparitaloja. Aika haasteellista hommaa. Kyllä pipariukolla käy tuuli nurkissa, sen verran jäi rakoja saumoihin :)
Kaavat löysin flooran sivuilta. Ja taikinan ohjeen otin Maku -lehden nettisivuilta.

Tällainen on sitten lopputulos. Lapset ei millään malttais olla puraisematta pientä palasta :)



Tyhjien puikkojen sydroma

Olen saanut melkein kaikki neuleet valmiiksi joita olin ajatellutkin tehdä ennen joulua. Nyt minulla on tyhjä olo. On aivan outoa kun ei puikoilla olekaan mitään keskeneräistä odottamassa. Vähän väliä kesken jouluvalmistelujen ajatukset rientää puikkoihin....tyhjiin puikkoihin.
Liekö muilla ollut tällaista olotilaa?
Olen nimennyt tämän olotilan "tyhjien puikkojen syndromaksi".
No onneksi siihen on lääke olemassa! :D

Kaulahuivi

Miehelleni päätin tehdä joululahjaksi kaulahuivin. Ohjeen löysin Garnstudion sivuilta.
Ohjeessa kerrottiin neuleen olevan patenttineuletta. Ajattelin ensin että noin hieno nimi joten täytyy olla tosi vaikeaa, mutta sehän olikin aivan naurettavan helppoa :D Nopea ja mukava tehdä!

Lanka on jälleen varaston perukoilta äidiltä saamiani lankoja. Scheepjes Tweed, 50% akryylia, 40% villaa ja 10% viskoosia. Aivan ihanaa kuhmuraista lankaa. Puikot nro8.

Eliina Shawl

Huomasin Maikinkontista ihanan huivin ja päätin itsekin sitä kokeilla. Ohjeen löysin Lankakomerosta.
Tokihan siitä tuli aivan vahingossa oma "muunnelmani". Huivi menee joululahjaksi mummolleni. Toivon hänen käyttävän sitä arki-huvina, hartian lämmikkeenä. Tein huivin varastosta löytyvistä langoista ja sen vuoksi siinä on sävyeroja lankojen vaihtuessa.  Näin aloitelijalle ihan hyvä ohje, mutta kyllä se kovasti teetätti töitä :)
Suur kiitos Maikille hekilökohtaisesta opastuksesta ja puikkojen lainasta!



sunnuntai 13. joulukuuta 2009

Jouluisia pakettikortteja

Tällaisia kortteja tein muutaman lahjapaketin mukaan pakettikorteiksi.
Pohjana tavallisesta pahvilaatikosta leikattu pala, valkoista aaltopahvia jota olen joskus ostanut Tiimarista sekä ruskeaa paperia jonka ostopaikkaa en nyt muista. Ihan tavallisilla piparimuoteilla piirsin mallit piparista ja tähdestä ja vapaasti leikaten taiteilin sydämen. Rusetti on juutti narua Kärkkäiseltä.



Posted by Picasa

maanantai 7. joulukuuta 2009

Taatelikakut

Tein koulun myyjäisiin taatelikakkuja tuttavalta saamani ohjeen mukaan. Kakuista tulee ihanan mehukkaita.. onhan niissä runsaasti rasvaa :D



Taatelikakku

500 g  kivettömiä taateleita     
5dl  vettä                         
500g  voita                            
5  kananmunaa          
3 3/4dl  sokeria                           
2dl  kermaviiliä                
1 rkl  vaniljasokeria            
5 tl  soodaa                     
600g vehnäjauhoja (8 3/4dl)
( 3 rkl madeiraa)                    

1. Leikkaa taatelit paloiksi ja tarkista ettei joukossa ole siemeniä. Keitä taatelit pehmeiksi vedessä. Siirrä kattila levyltä ja lisää paloiteltu rasva joukkoon sulamaan.
2. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita vanilja ja sooda jauhoihin. Lisää seos munavaahtoon.
3. Sekoita lopuksi joukkoon kermaviili ja taateli-rasvaseos. Mausteeksi voi lisätä madeiraa.
4. Kaada taikina voideltuihin, leivitettyihin vuokiin ja paista 175 asteessa n. 1 tunti

Taikinasta tulee kaksi isoa kakkua. Itselläni jäi taikinaa jäljelle ja laitoin ne pieniin leivitettyihin vuokiin. Uunissa pikkukakut oli vähän reilu puolituntia, en katsonut tarkkaa aikaa.
Pikkukakut olivat lasten mieleen... pala palalta ne hävisivät parempiin suihin :)


Siililapaset

Äitini teki Pinjalle hänen toivomuksestaan Siililapaset, Novitan ohjeella.




Tyttö oli aivan mielissään! Väritoivomus oli kuten alkuperäisessä, mutta valitettavasti pienellä paikkakunnalla ei aina ole mahdollista valita juuri samanlaisia lankoja. Värin muutos ei kuitenkaan haitannut neitiä.

Joulukortti askartelua

Tytön kanssa vietettiin viimeviikolla sairaslomaa joulukortteja askarrellen.

                                                              Tällaiset kortit teki Pinja



Ja tällaiset tein minä
nämä ovat tavallisen korttipohjan kokoisia, avattavia

yllä oleva kuva on otettu salamalla ja alla oleva kuva ilman salamaa... aivan vertauksen vuoksi laitan kuvat, kun mielestäni on äärettömän vaikea saada talvella sisällä hyviä kuvia kun valo ei riitä.
Yläkuvassa salamavalo heijastuu liiaksi kortista takaisin ja alakuvassa värit on ihan mitä sattuu! Pyh... haaveilen järjestelmäkamerasta ja hyvistä kuvaajan taidoista :D


nämä ovat tavallisen korttipohjan kokoisia ja yksipuoleisia




nämä kortit ovat puolet  korttipohjasta ja myöskin yksipuoleisia





Lumiukko koristeet ja pitsit J.Kärkkäinen Oy
Kuviopaperit Heinikasta

Vellamo-sukat valmistui


Vellamosukat valmistui. Nyt voin kääriä ne kauniiseen pakettiin ja laittaa Joulupukin mukana ne kiuruvedelle!